SHIKOKUNKOIRA
HISTORIA JA KÄYTTÖTARKOITUS
Shikokuja käytettiin ensisijaisesti suurriistan, kuten villisikojen ja peurojen metsästykseen Kochin prefektuurissa. Sen vuoksi rotu on ketterä ja nopea sekä selviytyy myös vuoristoisessa maastossa. Nykyään se on Japanissa niin metsä-, vahti- kuin seurakoirakin. Koirista on käytetty myös nimitystä Kochi-ken. Rotu julistettiin vuonna 1937 kansallisaarteeksi, jolloin se nimettiin shikokun saaren mukaan. Shikoku on harvinaisin japanilaisista keskikokoisista roduista. Rotu tunnetaan pelottomana, säälimättömänä metsästäjänä ja sitä käytetään yhä peurojen ja villisikojen metsästyksessä. Shikokut metsästävät useamman koiran laumoissa.
Ensimmäinen shikoku tuotiin Suomeen vuonna 2011 Hollannista.
ULKONÄKÖ
Shikokut edustavat Japanilaisten koirarotujen keskikokoa. Urosten säkäkorkeus on 52cm ja narttujen 49cm, sallittu poikkeama on ± 3cm. Rotumääritelmän mukaan shikokun tulee olla vankkarakenteinen, vahvaluustoinen ja kiinteä. Turkki on kaksinkertainen: alla paksu pohjavilla ja päällä karkea peitinkarva. Sallittuja värejä on kolme: seesami, punainen ja black & tan. Seesami väritys jaetaan vielä kolmeen eri versioon: mustaseesamiin, seesamiin ja punaseesamiin riippuen mustan, punaisen ja valkoisen karvan suhteista. Valkoisia merkkejä kuonossa, poskissa, rinnassa, mahan alla, jalkojen sisällä ja hännän ulkokaarteessa kutsutaan urajiroksi.
Shikokun korvat ovat pienet ja pystyt, sekä hieman eteenpäin kaartuneet. Silmät kolmionmuotoiset ja vinot. Shikokun kirsun tulee olla musta ja niillä on selän päälle tiiviisti kiertyvä tai ylle sirppimäisesti kaartuva häntä.
LUONNE
Shikokut ovat luonteeltaan vahvoja, energisia ja rohkeita koiria. Rotu on laumaviettinen, joten shikokut kiintyvät omistajiinsa nopeasti, mutta vieraita ihmisiä kohtaan ne saattavat olla väliinpitämättömiä tai pidättyväisiä. Shikokut ovat luonteeltaan voimakkaita, eivätkä välttämättä tule toimeen vieraiden koirien kanssa. Varsinkin urokset harvoin tulevat toimeen saman sukupuolen edustajan kanssa. Kun shikokun totuttaa pennusta pitäen perheen koiriin, kahta urosta ei ole samassa ja lauman sisäinen hierarkia toimii, harvoin syntyy ongelmia perheen koirien sisällä.
Sosiaalistaminen onkin avainasemassa, sillä shikoku reagoi vahvasti ympäristöönsä ja sille tuntemattomat asiat saavat sen varuilleen. Pentuna luodut hyvät kokemukset, koira- ja ihmissuhteet ovat todella tärkeitä koiran tulevaisuuden kannalta. Shikokuilla ei juurikaan ole miellyttämisenhalua, joten niiden koulutuksessa on käytettävä mielikuvitusta motivoinnin osalta. Niiden metsästyvietti löytyy edelleenkin hyvin voimakkaana, jolloin niitä ei suositella pidettäviksi irti. Omistajan kutsu menee harvoin kiinnostavan hajun tai puskasta lehahtavan linnun yläpuolelle shikokun tärkeysjärjestyksessä. Rotu vaatii monipuolista liikuntaa, esimerkiksi aidatulla alueella juoksemista, samoilua metsässä hajujen perässä tai kävely- ja hölkkälenkkejä omistajan kanssa.
TERVEYS
Rodussa tavataan perinnöllisiä sairauksia, kuten lonkkadysplasiaa, epilepsiaa, allergioita ja panosteiittia. Harvinaisuudestaan johtuen rodun terveydentilasta on vielä vähän tietoa. Kapea kanta ja sukusiittoisuus ovatkin tämän hetkisiä huolia rodun parissa.
Yhdistys pyrkii keräämään jatkuvasti uutta tietoa edustamistaan roduista. Jos omistat jonkun näistä neljästä rodusta, voit täyttää oheisen terveyskyselyn.
Vastauksestasi on suuri apu rotujen terveyden seurannan kannalta!
Kyselyyn pääset klikkaamalla alla olevaa linkkiä!
TERVEYSKYSELY
KENELLE SHIKOKU SOPII?
Shikoku tarvitsee määrätietoisen ja varman kasvatuksen sekä runsaasti sosiaalistamista erilaisiin tilanteisiin. Ne ovat aktiivisia ja vaativat paljon liikuntaa ja päivittäisiä aktiviteettejä. Oikein motivoituneena shikoku sopii harrastuskaveriksi monenlaiseen tekemiseen, jos omistajalta löytyy vaadittava huumorintaju. Onnellisimmillaan shikoku on osana laumaa.
Rotumääritelmä